Kävimme ystäväni (Oranssitäppy :-D) kanssa viikko sitten yöpymässä Tampereen Sokos Hotel Ilveksessä, ja hyödynsimme samalla pariin otteeseen hotellin ruokapalveluita, pääasiassa ravintola Fransmannia, joka tarjoilee oman määrittelynsä mukaan maalaisranskalaista ruokaa.
No, maalaisranskalaisesta minä en tiedä mitään, mutta hyvää ruokaa siellä joka tapauksessa oli, noin pääpiirteissään. Tarjoilu sen sijaan ei ollut mitään yliystävällistä, ja harmittelinkin, kun ajatuksissani kirjoitin tippiä* laskuun lähtiessämme.
(*jos ilmaisu on vieras, niin tällä siis tarkoitan sitä, että kun maksu oli veloitettu luottokortiltani, ja lasku tuotiin allekirjoitettavaksi, niin raapustin sinne kuitissa olevalle 'Extra'-riville numeroita, jotka sitten myöhemmin laskutettiin kortiltani - toinen vaihtoehto olisi ollut kirjoittaa 'Total'-riville joku laskun loppusummaa isompi luku, kätevää etenkin jos haluaa pyöristää laskun loppusumman tasasummaan)
Ravintola on mukavan tunnelmallinen, ja illalla tarjoilija sytytti kynttilän pöytään valittuamme istumapaikkamme. Pöydät tosin ovat omituisen leveitä. Toisaalta lautaset mahtuvat hyvin, mutta toisaalta tuntuu että keskustelukumppaniin on turhankin paljon välimatkaa.
Lauantai-iltana tilasimme alkukeitoksi ranskalaista sipulikeittoa, joka oli oikein maukasta. Emme tosin kumpikaan olleet aiemmin maistelleet vastaavaa, mutta hyvää se oli joka tapauksessa. Jos pidät sipulista noin yleensä keitossa, suosittelen maistamaan.
Pääruoaksi valitsimme kummatkin Provencen broileria, mikä olikin erinomainen valinta. Pekoniin kääritty kana oli kunnolla rapeaa, ja sisältä mehevää. Perunat sen sijaan olivat aikalailla mauttomia, mutta se ei oikeastaan haitannut, sillä olimme kummatkin jo aikalailla täysiä siinä vaiheessa. Kanan ja perunoiden (ja pippurikastikkeen, joka oli kohtuullista, mutta olisi voinut olla voimakkaammankin makuista) lisäksi lautasella oli erillisessä kipossa perus-vihersalaattia tomaatin ja kurkun kera, ilmeisesti myös jotain öljyä oli joukkoon lorautettu, mutta en mene vannomaan. Salaatti toi erinomaista raikkautta annokseen.
Ruokailun paras osa oli kuitenkin jälkiruoka. Tilasimme vadelmasouffléta, eli vadelmakohokasta jossa oli sisällä suklaajäätelöä. Annos oli pieni, mutta aivan TAI-VAAL-LI-NEN. Sitäpaitsi se oli sen verran intensiivinen ja makea, ettei pienuuskaan juuri haitannut, juuri täydellin lopetus täyttävälle aterialle.
Toisellakaan ruokailukerralla palvelussa ei ollut kehumista, vaikkei se missään nimessä suoranaisesti töykeääkään ollut. Sitäpaitsi jouduimme odottamaan ruokiamme yli neljäkymmentä minuuttia, mikä oli mielestämme lounasaikaan kohtuuttoman pitkä aika odottaa, etenkään kun ravintola ei ollut läheskään täynnä.
Tällä kertaa skippasimme alkuruoan, ja tilasimme kanaruukun ja roquefortjuustokalkkunaa. Ensimmäinen asia mitä hämmästelimme, oli annosten koko. Kalkkuna-annoksessa oli kalkkunan lisäksi vain neljä ohutta perunasiivua, ja pari hassua kasvispalaa kastikkeen seassa, sen sijaan kanaruukussa, joka maksoi alle kympin S-etukortilla verrattuna kalkkunan yli kolmeentoista euroon, oli iso ruukullinen kanakastiketta, ja lisäksi kaksi isohkoa uuniperunaa. Eilinen kanakin oli oikein reilun kokoinen annos kaikkine perunoineen.
Kalkkunan maussa ei sen sijaan ollut mitään moittimista. Roquefortjuusto ja tomaattikastike olivat erinomaisia kyytipoikia kalkkunalle, ja ne pari hassua perunaakin olivat erinomaisia. Kanaruukkukin oli kuulemma hyvää, tosin omaan makuuni hiukan perustavaraa.
Jälkiruoan tullessa en voinut vastustaa kiusausta, vaan otin jälleen vadelmasoufflén, ystäväni sen sijaan kokeili Fransmannin suklaakakkua, mikä sekin oli oikein erinomainen valinta; lämpimällä suklaakakulla oli herkullinen sula sisusta.
Yhteenvetona siis: ruoka oli erinomaista (osaa perunoista lukuunottamatta) ja ravintola mukavan tunnelmallinen, mutta mikäli odotat ystävällistä palvelua, kannattaa kokeilla jotain muuta paikkaa. (Tosin, voihan olla että tarjoilijoilla vain sattui olemaan vähän huono päivä.) Hintataso on kohtuullinen, hiukan Rossoa korkeampi, toisaalta, niin on ruoan laatukin.
Saatamme alephhin kanssa vierailla ensi viikonloppuna Helsingin Fransmannissa, raportoin sitten lisää, mikäli suunnitelma toteutuu.
-Calima elen
lauantai 8. syyskuuta 2007
lauantai 28. heinäkuuta 2007
Dolmio perfection
Ensinnäkin tahtoisin pyytää anteeksi etten välttämättä anna kovinkaan tarkkoja mittoja ruoka-aineiden suhteen, mutta paras ruoka syntyy aina rakkaudella ja kokeillen :-) Yritän kuitenkin selostaa ohjeen parhaani mukaan niin, että se on idioottivarma tehdä.
Tämä valmiiseen pastakastikepohjaan perustuva resepti kannattaa tarjoilla Barillan pennepastan tai tricolori farfalle-pastan kera.
2-3 hengen* annokseen tarvitset:
1 prk Dolmio Classiso tai Classico light pastakastiketta
300-400 g jauhelihaa (nautasika tuo parhaan täyteläisyyden)
yhden keskikokoisen sipulin silputtuna
pari valkosipulin kynttä silputtuna
kourallisen mustia kivettömiä oliiveja (n. 10 kpl) siivutettuna
soijakastiketta
1 kpl Knorrin lihaliemikuutioita
hiukan vehnäjauhoja
mustapippuria
valkopippuria
valkosipulijauhetta
ketsuppia
*2 hengelle tästä tulee erittäin reilu ja täyttävä annos, etenkin jos keität n. 250g pastaa lisukkeeksi
Aloita ruskistamalla jauheliha oikein perusteellisesti. Lisää ruskistuksen alkuvaiheessa joukkoon pilkottu sipuli ja valkosipuli, ja hiukan myöhemmin oliivit (kaikki valinnaisia). Heitä joukkoon maun mukaan mausteita, esim. musta- ja valkopippuria, valkosipulijauhetta (ainakin jos sinulla ei ole tuoretta valkosipulia) ja päälle reilu luraus soijakastiketta (n. pari ruokalusikallista).
Kaada Dolmio-kastike jauhelihan päälle, ja sekoita tasaiseksi. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa pastavesi kiehumaan, jotta pasta valmistuu suurinpiirtein samaan aikaan kastikkeen kanssa.
Lisää kastikkeeseen vajaa puoli purkkia vettä Dolmio-purkkia hyväksi käyttäen (näin saat viimeisetkin kastikkeet irti), ja murenna joukkoon lihaliemikuutio. Sekoita, ja lisää muutama hyppysellinen vehnäjauhoja ja sekoita perusteellisesti, niin että saat ylimääräisen rasvan ja veden sitoutumaan kastikkeeseen.
Anna kastikkeen nyt hautua parikymmentä minuuttia miedolla lämmöllä, niin että seos kuitenkin kuplii koko ajan, välillä hämmentäen. Tee välillä makutestejä, ja lisää kastikkeeseen makusi mukaan mausteita. (Mikäli kaipaat lisää tomaattisuutta, lisää hiukan ketsuppia, mikäli taas täyteläisyyttä, lihaliemi ja valkosipulijauhe saattavat auttaa. Lisäksi voit lisätä hiukan oliivimehua ja lisää oliiveja, jotka täydentävät makumaailmaa upeasti.) Mikäli kastike uhkaa kuivua kokoon, lisää välillä hiukan vettä, ja ripaus jauhoja. Muistathan antaa kastikkeen hautua tarpeeksi kauan, jotta maut pääsevät kehkeytymään!
Valmiin annoksen voi nauttia sitten lautasilta, tai kaataa isoon kulhoon, josta voit nauttia sen vaikka rakkaasi kanssa sohvalla hyvää leffaa katsoen :-) Päälle voi vielä lisätä ripauksen parmesaania. Ruokajuomaksi suosittelemme pepsi maxia tai jääkylmää vettä. Juomaa kannattaa varata tarpeeksi, ruoka on erittäin intensiivisen täyteläistä ja täyttävää.
Lopuksi vielä totean että se nykyinen ohje Dolmio-purkissa, jonka mukaan kastike pitäisi vain nopeasti kiehauttaa, ei todellakaan tee oikeutta kastikkeelle. Ellet sitten halua kastikettasi erittäin tomaattisena. Eroa on vaikea selittää, mutta se kyllä maistuu!
-Calima elen
Tämä valmiiseen pastakastikepohjaan perustuva resepti kannattaa tarjoilla Barillan pennepastan tai tricolori farfalle-pastan kera.
2-3 hengen* annokseen tarvitset:
1 prk Dolmio Classiso tai Classico light pastakastiketta
300-400 g jauhelihaa (nautasika tuo parhaan täyteläisyyden)
yhden keskikokoisen sipulin silputtuna
pari valkosipulin kynttä silputtuna
kourallisen mustia kivettömiä oliiveja (n. 10 kpl) siivutettuna
soijakastiketta
1 kpl Knorrin lihaliemikuutioita
hiukan vehnäjauhoja
mustapippuria
valkopippuria
valkosipulijauhetta
ketsuppia
*2 hengelle tästä tulee erittäin reilu ja täyttävä annos, etenkin jos keität n. 250g pastaa lisukkeeksi
Aloita ruskistamalla jauheliha oikein perusteellisesti. Lisää ruskistuksen alkuvaiheessa joukkoon pilkottu sipuli ja valkosipuli, ja hiukan myöhemmin oliivit (kaikki valinnaisia). Heitä joukkoon maun mukaan mausteita, esim. musta- ja valkopippuria, valkosipulijauhetta (ainakin jos sinulla ei ole tuoretta valkosipulia) ja päälle reilu luraus soijakastiketta (n. pari ruokalusikallista).
Kaada Dolmio-kastike jauhelihan päälle, ja sekoita tasaiseksi. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa pastavesi kiehumaan, jotta pasta valmistuu suurinpiirtein samaan aikaan kastikkeen kanssa.
Lisää kastikkeeseen vajaa puoli purkkia vettä Dolmio-purkkia hyväksi käyttäen (näin saat viimeisetkin kastikkeet irti), ja murenna joukkoon lihaliemikuutio. Sekoita, ja lisää muutama hyppysellinen vehnäjauhoja ja sekoita perusteellisesti, niin että saat ylimääräisen rasvan ja veden sitoutumaan kastikkeeseen.
Anna kastikkeen nyt hautua parikymmentä minuuttia miedolla lämmöllä, niin että seos kuitenkin kuplii koko ajan, välillä hämmentäen. Tee välillä makutestejä, ja lisää kastikkeeseen makusi mukaan mausteita. (Mikäli kaipaat lisää tomaattisuutta, lisää hiukan ketsuppia, mikäli taas täyteläisyyttä, lihaliemi ja valkosipulijauhe saattavat auttaa. Lisäksi voit lisätä hiukan oliivimehua ja lisää oliiveja, jotka täydentävät makumaailmaa upeasti.) Mikäli kastike uhkaa kuivua kokoon, lisää välillä hiukan vettä, ja ripaus jauhoja. Muistathan antaa kastikkeen hautua tarpeeksi kauan, jotta maut pääsevät kehkeytymään!
Valmiin annoksen voi nauttia sitten lautasilta, tai kaataa isoon kulhoon, josta voit nauttia sen vaikka rakkaasi kanssa sohvalla hyvää leffaa katsoen :-) Päälle voi vielä lisätä ripauksen parmesaania. Ruokajuomaksi suosittelemme pepsi maxia tai jääkylmää vettä. Juomaa kannattaa varata tarpeeksi, ruoka on erittäin intensiivisen täyteläistä ja täyttävää.
Lopuksi vielä totean että se nykyinen ohje Dolmio-purkissa, jonka mukaan kastike pitäisi vain nopeasti kiehauttaa, ei todellakaan tee oikeutta kastikkeelle. Ellet sitten halua kastikettasi erittäin tomaattisena. Eroa on vaikea selittää, mutta se kyllä maistuu!
-Calima elen
perjantai 27. heinäkuuta 2007
La Famiglia - iso annos, iso melu, iso lasku
Kävimme tänään alephhin kanssa Center Inn-ketjun omistamassa italialaistyyppisessä La Famiglia - ravintolassa. Ravintola oli sikäli minulle jo ennestään tuttu, että olen käynyt tekemässä siellä ekstravuoroja henkilöstövuokrauksen kautta.
Ravintola sijaitsee Helsingin keskustassa Stockmannin vieressä Keskuskadulla, mutta sen ohi kävelee helposti, etenkin sen edustan ollessa tällä hetkellä remontissa. Kävelimme sitä etsiessämme kerran jo ohi vahingossa, kun ulkona ei ollut tarpeeksi näkyvää mainostusta, ja minä sentään olen käynyt paikassa aiemminkin.
Sisältä ravintola on miellyttävän tunnelmallisesti sisustettu, mutta melutaso on melko korkea. Taustamusiikkia ravintolassa kyllä on, mutta sitä harvoin kuulee kaikelta puheensorinalta. Huomatkaa että pöytiin ei mennä itse istumaan, vaan ravintolassa on pöytiinohjaus. Pöytäänohjausta saattaa joutua odottamaan hetken kiireisinä aikoina, mutta odotusajan voi kuluttaa esimerkiksi La Famiglian baarissa, joka sijaitsee odotuspisteen tuntumassa.
Palvelu oli tällä kertaa kohteliasta, muttei ylenpalttista. Ruokaa ei joutunut odottamaan kohtuuttoman kauaa, vaikka ravintola melko täysi olikin. Palveluakin saa melko nopeasti, sillä jokaiselle ravintolan alueelle on osoitettu oma tarjoilija. Huomaattehan että ilman kravattia ja essua työskentelevät 'tarjoilijat' eivät yleensä ole tarjoilijoita, vaan aputarjoilijoita, jotka eivät ota vastaan varsinaisia tilauksia, vaan siivoavat pöytiä ja huolehtivat astioiden logistiikasta. (:-D)
Hinnat ovat korkeahkot, verrattuna vaikka Rossoon tai muuhun vastaavaan ketjuravintolaan, mutta toisaalta annoksissa riittää myös syömistä isompaankin nälkään (kannattaakin miettiä, että onko todella nälkäinen mikäli meinaa tilata myös alkuruokaa). Sitäpaitsi monet raaka-aineet, kuten tomaattikastike ja lihapullat, valmistetaan alusta asti ravintolassa. Jälkiruuista sen sijaan kiskotaan melkoiset kateprosentit: juustokakusta saa maksaa lähes kahdeksan euroa, suklaaherkustakin lähemmäs yhdeksän. Jäätelöpallosta veloitetaan 3,10 euroa kipale.
Ruokajuomana vesi on melkoinen pettymys, jos on tottunut juomaan jäävettä. (Ehkä tarkoitus onkin houkutella tilaamaan jotain muuta ruokajuomaa, joista kaikki ovat melko hinnakkaita. Viinipulloakaan ei saa alle kolmen kympin.) Vesi tarjoillaan miellyttävästä pullosta, mutta pullonsuusta ei juuri jäitä saa mahtumaan, joten vesi on niin kylmää kuin nyt hanavedeltä voi odottaa. Siis tyylikästä, mutta epäkäytännöllistä. Kiireisessä ravintolassa vielä harvoin vaivaudutaan valuttamaan kylmintä mahdollista vettä, ja vaikka vaivauduttaisiin, täytetyt karahvit saattavat seisoa käyttöä odottamassa pitkäänkin.
Oma ruoka-annokseni, Mama's meatballs, oli täyttävä ja herkullinen, vaikkakin lihapullissa oli tujaus liikaa pippuria. Lihapullat ovat valtaisan kokoisia, ja jaksoinkin syödä vain toisen niistä (kyllä, annoksessa tosiaan oli vain kaksi lihapullaa.) Tomaattikastike oli herkullista, selkeästi omaleimaisen makuista. Tapa laittaa tarjoilijat raastamaan parmesaani suoraan ruoka-annokseen on hauska, mutta toisaalta harmillinen, jos haluaisi kesken ruokailun lisää parmesaania. Siksi olisikin mukavaa että pasta-annosten kanssa pöytään tuotaisiin myös kipollinen parmesaania.
Alephhin Veal Milanese oli oikein tyydyttävä, ja tuli valtaisan kokoisella lautasella. Mureita pihvejä oli kolme kappaletta, ja perunamuusiakin riittävästi, vaikkakin se oli levitetty melkoiselle alueelle. Kasviksia annoksessa olisi saanut olla enemmän, kyseiseen annokseen oli laitettu vain muutama (kylläkin iso) paprikan palanen.
Jälkiruoaksi tilaamamme juustokakku täyteläinen ja herkullinen -ehkä liiankin täyttävä, kuten ravintoloiden jälkiruuat monesti ovat. Kahdeksan euron annokseen olisi silti voinut laittaa enemmän kuin kaksi mansikkaa, ne olisivat kummasti piristäneet annosta ja edesauttaneet annoksen ja sen hinnan sulattamista. Jälkijuomana nautittu vihreä tee oli jo valmiiksi haudutettu, makuuni hieman liian pitkään, mutta kitkeryyttä ei onneksi ollut kuin viimeisissä siemauksissa.
Ruokalista on monipuolinen ruokatyypeissä, mutta suppea ruokalajeissa. Niin pihvit, kanat kuin pizzatkin pitää valita neljän vaihtohdon joukosta. Pastoja on muutama enemmän, lisäksi löytyy salaatteja, erilaisia alkuruokia, ja pari kala-annosta. Vähintään neljän hengen seurueille on tarjolla perheillallinen, jossa ruokaan tuodaan useita ruoka-annoksia listalta, joita seurueen jäsenet voivat sitten jakaa keskenään.
Mielestäni kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus, ja käynen vielä uudelleenkin tutustumassa ruokalistan muihin vaihtoehtoihin. Alephh sen sijaan suosittelee ottamaan korvatulpat ja ison nälän mukaan, pulleata lompakkoa unohtamatta.
Ravintola sijaitsee Helsingin keskustassa Stockmannin vieressä Keskuskadulla, mutta sen ohi kävelee helposti, etenkin sen edustan ollessa tällä hetkellä remontissa. Kävelimme sitä etsiessämme kerran jo ohi vahingossa, kun ulkona ei ollut tarpeeksi näkyvää mainostusta, ja minä sentään olen käynyt paikassa aiemminkin.
Sisältä ravintola on miellyttävän tunnelmallisesti sisustettu, mutta melutaso on melko korkea. Taustamusiikkia ravintolassa kyllä on, mutta sitä harvoin kuulee kaikelta puheensorinalta. Huomatkaa että pöytiin ei mennä itse istumaan, vaan ravintolassa on pöytiinohjaus. Pöytäänohjausta saattaa joutua odottamaan hetken kiireisinä aikoina, mutta odotusajan voi kuluttaa esimerkiksi La Famiglian baarissa, joka sijaitsee odotuspisteen tuntumassa.
Palvelu oli tällä kertaa kohteliasta, muttei ylenpalttista. Ruokaa ei joutunut odottamaan kohtuuttoman kauaa, vaikka ravintola melko täysi olikin. Palveluakin saa melko nopeasti, sillä jokaiselle ravintolan alueelle on osoitettu oma tarjoilija. Huomaattehan että ilman kravattia ja essua työskentelevät 'tarjoilijat' eivät yleensä ole tarjoilijoita, vaan aputarjoilijoita, jotka eivät ota vastaan varsinaisia tilauksia, vaan siivoavat pöytiä ja huolehtivat astioiden logistiikasta. (:-D)
Hinnat ovat korkeahkot, verrattuna vaikka Rossoon tai muuhun vastaavaan ketjuravintolaan, mutta toisaalta annoksissa riittää myös syömistä isompaankin nälkään (kannattaakin miettiä, että onko todella nälkäinen mikäli meinaa tilata myös alkuruokaa). Sitäpaitsi monet raaka-aineet, kuten tomaattikastike ja lihapullat, valmistetaan alusta asti ravintolassa. Jälkiruuista sen sijaan kiskotaan melkoiset kateprosentit: juustokakusta saa maksaa lähes kahdeksan euroa, suklaaherkustakin lähemmäs yhdeksän. Jäätelöpallosta veloitetaan 3,10 euroa kipale.
Ruokajuomana vesi on melkoinen pettymys, jos on tottunut juomaan jäävettä. (Ehkä tarkoitus onkin houkutella tilaamaan jotain muuta ruokajuomaa, joista kaikki ovat melko hinnakkaita. Viinipulloakaan ei saa alle kolmen kympin.) Vesi tarjoillaan miellyttävästä pullosta, mutta pullonsuusta ei juuri jäitä saa mahtumaan, joten vesi on niin kylmää kuin nyt hanavedeltä voi odottaa. Siis tyylikästä, mutta epäkäytännöllistä. Kiireisessä ravintolassa vielä harvoin vaivaudutaan valuttamaan kylmintä mahdollista vettä, ja vaikka vaivauduttaisiin, täytetyt karahvit saattavat seisoa käyttöä odottamassa pitkäänkin.
Oma ruoka-annokseni, Mama's meatballs, oli täyttävä ja herkullinen, vaikkakin lihapullissa oli tujaus liikaa pippuria. Lihapullat ovat valtaisan kokoisia, ja jaksoinkin syödä vain toisen niistä (kyllä, annoksessa tosiaan oli vain kaksi lihapullaa.) Tomaattikastike oli herkullista, selkeästi omaleimaisen makuista. Tapa laittaa tarjoilijat raastamaan parmesaani suoraan ruoka-annokseen on hauska, mutta toisaalta harmillinen, jos haluaisi kesken ruokailun lisää parmesaania. Siksi olisikin mukavaa että pasta-annosten kanssa pöytään tuotaisiin myös kipollinen parmesaania.
Alephhin Veal Milanese oli oikein tyydyttävä, ja tuli valtaisan kokoisella lautasella. Mureita pihvejä oli kolme kappaletta, ja perunamuusiakin riittävästi, vaikkakin se oli levitetty melkoiselle alueelle. Kasviksia annoksessa olisi saanut olla enemmän, kyseiseen annokseen oli laitettu vain muutama (kylläkin iso) paprikan palanen.
Jälkiruoaksi tilaamamme juustokakku täyteläinen ja herkullinen -ehkä liiankin täyttävä, kuten ravintoloiden jälkiruuat monesti ovat. Kahdeksan euron annokseen olisi silti voinut laittaa enemmän kuin kaksi mansikkaa, ne olisivat kummasti piristäneet annosta ja edesauttaneet annoksen ja sen hinnan sulattamista. Jälkijuomana nautittu vihreä tee oli jo valmiiksi haudutettu, makuuni hieman liian pitkään, mutta kitkeryyttä ei onneksi ollut kuin viimeisissä siemauksissa.
Ruokalista on monipuolinen ruokatyypeissä, mutta suppea ruokalajeissa. Niin pihvit, kanat kuin pizzatkin pitää valita neljän vaihtohdon joukosta. Pastoja on muutama enemmän, lisäksi löytyy salaatteja, erilaisia alkuruokia, ja pari kala-annosta. Vähintään neljän hengen seurueille on tarjolla perheillallinen, jossa ruokaan tuodaan useita ruoka-annoksia listalta, joita seurueen jäsenet voivat sitten jakaa keskenään.
Mielestäni kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus, ja käynen vielä uudelleenkin tutustumassa ruokalistan muihin vaihtoehtoihin. Alephh sen sijaan suosittelee ottamaan korvatulpat ja ison nälän mukaan, pulleata lompakkoa unohtamatta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)